Pikatietoa

Viro sijaitsee maantieteellisesti EU:n koillisnurkassa ja sen rajanaapurit ovat Venäjä ja Latvia.

  • Suomi on vain pienen hyppäyksen päässä meren takana – välimatka  83 km.
  • Tallinnasta kulkee laivoja Helsinkiin ja Tukholmaan.
  • Viro kuuluu Schengenin alueeseen, joten meillä on avoimet rajat muun Euroopan kanssa.
  • Myös britit, amerikkalaiset, kanadalaiset ja australialaiset pääsevät Viroon ilman viisumia.
  • Lennart Meren Tallinnan Lentoasemalta, joka on saanut nimensä edesmenneen presidenttimme mukaan, on suoria lentoja joka puolelle Eurooppaan.
  • Viron väkiluku on vain 1,3 miljoonaa, mutta maamme on pinta-alaltaan suurempi kuin Tanska tai Hollanti.
  • Jokainen matkailualalla työskentelevä puhuu hyvää englantia ja usein myös saksaa, suomea, venäjää ja ruotsia.
  • Viro oli vuosikymmeniä Neuvostoliiton miehittämä, mutta katsoo siitä huolimatta saaneensa enemmän vaikutteita pohjoismaisesta mausta ja kulttuurista – Skandinaviaa paikallisväreillä.
  • Saksalaisten, ruotsalaisten ja venäläisten miehitykset ovat jättäneet jälkensä mukulakivikatuihin, kartanoiden, kirkkojen ja palatsien arkkitehtuuriin.
  • Erinomaista ruokaa löytyy kaikkialta, Virossa voi syödä vaikkapa marinoitua karhua!
  • Talvella on yhtä kylmä kuin Suomessakin, jonakin talvena saamme paljon kaunista lunta.
  • Ei, Virossakaan ei ole jääkarhuja.
  • Maanteillä ei ole ruuhkia.
  • Lähes 50% Virosta on metsää.
  • Tallinna on keskiaikainen pääkaupunkimme ja maan ylivoimaisesti suurin kaupunki, jossa asuu  noin 400,000 asukasta.
  • Tartto, jossa on 100,000 asukasta, on nuorekas mutta samalla ajaton yliopistokaupunki.
  • Virossa on yli 1,500 saarta

Esitteitä Virosta